|
MassikkakorjauksiaNostotangon korjaus ja masinistitaidettaEsittelen ohessa sinänsä pelkistettyä masinistitaidetta. Luulen, että minulla on hiukan kompetenssia puhua taiteesta, kun sivuan sukuni ja työni puolesta luovaa toimintaa ja lisäksi nuohoan aina taidegalleriat läpi minulle uudessa kaupungissa. Toisekseen olin aina jengimme hitsari 11-vuotiaasta lähtien, kun teimme tykkejä ja mikroautoja sekä sitten työelämässä oli alaisina myös paineastia- ja luokkahitsareita ja joskus olin jopa kiireapulaisena hitsauksissa.![]() Nostotangon korjausSitten asiaan: Kaverini poika korjasi oheisen massikkani nostotangon, jonka työnjälki lähestyy taidetta. Onhan hän ammatti- ja luokkahitsari, työkseen hitsailee joitain ruostumattomia. Käsitääkseni tanko oli valua. Nostotanko rikkontui alunperin, kun toisesta vetovarresta pääsi irti takakauha kesken ajoa ja väänsi poikki toisen sakaran tai tapin pesän. Mielestäni tämä kuva sopii malliksi, miten oikeasti korjataan rikoontunut nostotanko. Siinä on siis kaksi neliskanttista vahviketta laitettu rinnan. Laitan nyt vasta sitten maalia päälle ja mun ei enää tarvi mainostaa, että osaisin joskus jopa hitsata, kyllä kehitys menee eteenpäin ja on parempi olla hiljaa ja nöyrä. No, mig-hitsaus on tulokkaana jo muutenkin hiukan vieraampi.MF 165 MP -68 hydraulikkapumppuremonttiPiti vain pikaisesti korjata massikan pumpun kolina. Kirjoitin uusiksi koko selvityksen ja toivottavasti siinä on jotain tiedon murusia muille vastaaviin remontteihin joutuville. MF mäntäpumppu ja koko hydraulikkasysteemi on ollut aikansa huipputeknologiaa, jonka kehittämiseen on käytetty voimavaroja vuosikymmeniä maanmuokkausta ja peltojen aurausta varten. Nykyään näitä traktoreita käytetään aivan muissa töissä kuten pihatraktoreina tai minun tapauksesa saaressa rantojen siivoukseen. Kaikki ammattinsa puolesta aikoinaan näitä korjanneet taitavat olla jo eläkkeellä ja monet masinistit joutuvat tai haluavat tehdä korjaukset itse. Toivottavasti oheissa jutussa on jotain apuja vastaaviin ongelmiin törmänneille. Itse olen saanut paljon apuja Masinistipalstalta. Kun peli on ollut meillä yli 20 vuotta saaressa 3km päässä mantereelta, traktorin katkaisu ja korjaus aneemisissa metsäolosuhteissa vaati lisäponnisteluja. Oheinen teksti on sellaisenaan ilman senkummempaa selittelyjä.Pumppu alkoi kolkuttamaan yhä voimakkaammin sillä massikalle tyypillisellä äänellä varsinkin kuormalla. Ja nostolaitteet alkoivat lopuksi kovasti nytkyttämään. Avasin kannen ja selvästi pumppu tanssi oheisella videonpätkällä. En viitsinyt pitää enää massikkaa käynnissä ja tuli vain hätäisesti nauhoitettu video. * Hydrauliikkapumpun tanssi (wmv 3MB).* Hydrauliikkapumpun tanssi (mp4 4MB).![]() Vaihdelaatikon ja pumppukotelon väliin piti tehdä rako pumpun poissaamiseksi, toiselta reunalta 2.0mm ja toiselta 3.5mm. Sorkkaraudan laitoin vaan kuvausta varten.Strategia projektiinJo näitä Massey-Fergussoneja v. 1968 löytyy ainakin kolme eri Multi-Power (MP) pumppulla varustettuja. Ja osassa traktoreissa ei ole MP pumppua ollenkaan ja toisissa on vielä lisäpumppu. Useat ohjeet kertovat, että traktoria ei tarvitsisi katkaista vaihdelaatikon ja hydrauliikkakotelon välistä ja oikeassa ovatkin. Toiset ja varsinkin ulkomaiset ohjeet (MF I&T Shop Service ohjekirja) kertovat, että katkaisu on aina must-juttu. Tämä on nyt kokoonpanosta riippuva tapauskohtainen asia. Sain pumpun yläkannen kautta nostettua ulos, kun vedin takana olevan voimanulosottoakselin PTO ulos. Mutta kun laitoin uudet lelut eli korjaussarjan pumppuun, ei se enää mahtunutkaan takaisin. Oli kasvanut 1-2mm leveyttä ja yritin jopa käsin viilata hetken kaukaloa suuremmaksi todeten homman toivottamaksi. Vika ![]() Hydrauliikkapumpun toinen kiinnitystappi on katkennut.Oli mennyt hydrauliikkapumpun kiinnitystappi poikki ja lopuksi akselin pusla tullut ulos pumpusta, se näkyi jo videollakin ja siitä kova nytkytys. Pumpussa kiinnitystapin reijät oli kulumattomia. Suodatin ei ollut alkujankaan oikealla paikalla ja oli kuin uusi. Eli se ei ole toiminut ja on hankala laittaa paikalleen sivuaukosta. Tilasin korjaussarjan tälle MARK II, 10 booriselle 899205M91 pumpulle, jossa pr-venttiili on vaakasuorassa. Oli hankalaa päätellä eri varaosamyyjien kuvastoista oikeaa pumpputyypiä, kun tässä pumpussa oli edellinen omistaja yli 20 vuotta sitten laitattanut nähtävästi MK1:n venttiilikammiot, du 22,8mm, kun MK2 pitäisi olla 22,0mm. Oli nähtävästi myös jättänyt pois etupään akselin puslan ja tiivisteitä. Nyt purettuani pumpun sen teräsosat näytti kuitenkin vahingoitttumattomina. Intiassa muuten tekevät uusia pumppuja vanhoille massikalle, ja niiden kuvastot ovat selviä. Kun olen käynnyt siellä diesel-korjaamossa sattumalta ja yllättynyt positiivisesti niiden teknisestä tasosta, mietin pitkään ostaa sellaisen pumpun, niitä myydään nähtävästi Suomessakin.![]() Suodatin ei alunperinkään ollut paikallaan ja pusla oli tullut ulos pumpusta. Voimanottoakseli (PTO) on vielä paikallaan.Sitten miksi tämä pumppu ei tullut suosiolla ulos kannen kautta? Näitä MP pumpun asennuskulmatukia on käytetty kahdenlaisia MF I&T Shop Service kirjasen mukaan. Myöhäisemmässä mallissa (Mounting bracket, late) on uloke MP pumpun kiinnitystä varten, joka nähtävästi esti pumpun tulon suosiolla. Aikasemmassa mallissa traktorin etuosaan päin oleva sivu on suora ja kannen kohdalla kolmion muotoinen. Kuvassa Cessna merkkisen MP pumpun jalka on muutoin neliön muotoinen ja koko pumpun levyinen, aikaisemmassa mallissa se on vain kuvassa näkyvän korotetun kolmion muotoinen. Näitä lisäpumppuja on käytetty monenmerkkisiä ja tyyppisiä jo MF165:ssakin. Toisekseen pumpun ulkokotelo on valurautaa ja koneistamattomat sisäpinnat eivät ole kovin mittatarkkoja.![]() MP pumpun asennusjalka tai asennuskulmatuki. Uloke MP pumpun kiinnitystä varten nähtävästi esti helpon noston ylös kotelosta.OngelmiaVaikka olen näissä alkeellisissa saariolosuhteissa vaihtanut aikoinaan tuplakytkimenkin tähän samaan peliin, osoittautui tämä projekti paljon haastavammaksi. Lähdin tähän projektiin liian itsevarmasti ja huonolla valmistelulla. Ongelmana oli pieni katoava hydrauliikkapumpun käyttövivun rulla ja vielä pikkuraisemmat n. 3mm halkaisijoilla ja 2mm leveät säätörullat sekä n. 2mm vahva tappi ei alla olevaan hiekkaan vaan 10mm vahvan hydrauliikkapumpun suojakotelon ja pumpun väliin noin 5mm korkuiseen tilaan. Lisäksi käyttämäni nostotalja päästi joskus liian nopeaa alas ja oli täysin sopimaton tähän projektiin. Ostin Motonetistä kaikki tarjolla olevat erilaiset magneetit ja peilit ja oli niistä joskus apuja pikkuosien etsintään öljypohjasta. Juduin katkaisemaan uudestaan traktorin, kun en löytänyt millään tästä välitilasta osia. Minun sormistani tippui öljypohjaan vain kerran rulla, olenhan harrastanut kosketinsoittimia 10-vuotiaasta lähtien ja omakehuen hallitsen joka sormen liikettä erikseen. Mutta monista muista syistä karkasivat nämä pikkuosat sinne remontin aikana. Miten tein Kunnon talja on tärkeä, jotta voit laskea sitten kantta myöhemmin tarkasti alas. Se pystysuoran öljyputken asemointi on myös tärkeää. En lähde tässä selittämään triviaalijuttuja, kun tuumakokoisten avaimien omistajilla on niistä varmasti jo tietoa. Mutta ensinnä sen säätörullan poisto oikeasta sivuluukusta on tärkein asia, ennenkuin nostaa tai raottaa kantta yli 10mm. Sain sitten pumpun käsiini, kun avasin MP pumpun paineputkiliittimen ja vedin voimanotonakselin PTO noin 100mm taaksepäin. Mäntäpumppu on yksinkertainen ja pesin vain venttiiliä ja muita irroitettavissa olevia osia, jotka sain helposti irti enkä alkanut niitä erikseen purkamaan. Laitoin vain korjausaussarjan osat tilalle. Tämä oli helpoin vaihe koko projektissa. ![]() Nousuputken asemmointityökalu. Tätä erikoistyökalua kiertämällä löydät reiän oikean suunnaan ja voit liikuttaa kantta sitten varovaisesti sinnepäin. Purin ja nostin kerran turhaan pumpun, kun luulin sen olevan rikki. Putki ei vain ollut reiässään. Eli yksinkertainen ja vaivaa säästävä työkalu. Oikealla puolen on se etsintäkärki ja vasenpuoli näyttää suunnaan kannen liikuttelulle. Ole varovainen ylä- ja alapään nousupaineputken O-renkaiden kanssa, se on heikoin lenkki koko systeemissä.Kun pumppu oli paisunut 1-2mm leveyssuunnassaan uusilla osilla, ei se enää sopinutkaan takaisin samasta yläkannen reijästä. Piti katkaista traktori hydrauliikka- ja vaihteistokotelon välistä. Takaosa vetopyörien päällä on hyvin vaaterissa eli ei vaadi kummoista pyörillä varustettua krokotiilitunkkia katkaisuradan kakkosnelosten päällä.Sitten paikalleen jäävän etupuolen alle vaikkapa kytkinkotelon alle tulevassa tunkissa pitäisi paineet pysyä. Korjaussarjasta oli jäänyt puuttumaan toinen pronssinen kiertokankimäntä. Jälkitoimittivat sitten, mutta tuli sama osa oskillaattorikaulakkeen kanssa. Kulmahiomakoneella modifioin sen oskillaattoripalkeen pois ja mielestäni tuli hyvä. Kun sitten saa pumpun takaisin koteloon, loppukokoamisessa auttaa vähähiilinen 1.5mm vahvuinen perinteinen rautalanka. Säätörullan paikalleen laitossa on hyvä kietaista rautalanka kerran rullan ympäri, jos sattuu tipahtamaan rulla käsistä. Minulla oli pumpun säätöhaarukka vain kiinnitysnastalla kiinni, joissain on ruuvilla kiinni. Pujottamalla rautalangan läpi, niin se ei katoa asennusaikana pumpun alle. Sieltä ei saa ongittua muutakuin nostamalla pumppua ylös muutaman sentin. Se vaatii taas katkaisun tai PTO akselin ulosvetoa. ![]() Kun Cesnan MP pumpulle ei löytynyt enää mistään suodatinta, tein sen alumiiniverkosta itse. Tupakka-askin muotoisessa ja kokoisessa suodattimessa oli vielä senverran tavaraa, että sai taitetttua päälle verkkoa. Verkko on muuten alumiinia sen takia, että ei säre mitään, jos paloja lähtee liikkeelle (oli Plastic Paddingin tukiverkkoa). Sitomisessa ja paketoinnissa käytin PA-nippusiteitä samasta syystä.Oikeanpuoleisen pyöreän kannen kiinnilaitossa tarvitaan taas rautalankaa, jotta saat venttiilin pidettyä alhaalla luukun kiinnilaiton yhteydessä. Tämä säätöventtiili liittyy vetovastuksen tunnustelijaan, jota käytetään lähinnä aurauksessa ja ei ole käytössä monessakaan MF pelissä vanhemmiten. Toisekseen koko systeemi oli tapauksessani jotenkin vääntynyt, ehkä kansi tipahtanut edellisellä omistajalla ja laitoin puolipakolla vain luukun kiinni. Rautalankaa tarvitaan vielä nousuputken asemmoinnin tarkistuksessa.Lisää vihjeitä * Ei kannata kuin laittaa muutaman pultin kiinni halkaisukohtaan, ennenkuin kuin hydraulikkasysteemin kansi on lopulta kiinni. Siksi, että jos vaikka joudut avaamaan sen vielä uudelleen. Kyllä paikallaan koekäytössä traktori kestää liitoskohdassa muutamalla pultilla koekäytön vaikka sammutin päällä. * Kun kanteen ylöstulevasta paineputkesta ei suihkunnutkaan öljyä, katkaisin kerran aivan turhaan uudelleen traktorin. Tämän n. 200bar putken ylä- ja alapään öljy- ja tukirenkaiden uusiminen on monesti aivan ensimmäinen juttu ennen mitään muuta pumppuremonttia. * Minulla on yläkannen vetovastuksen tunnistelijasysteemi ja paineputken suuntaus saanut jotenkin siipeensä. Varmaan tippunut alas edellisen omistajan aikana yli 20 vuotta sitten. * Leveän säätörullan paikoileen laitossa kietaisin rautakankaa rullan ympäri, jotta se ei katoaisi öljypohjan syövereihin. * pikkurullien paikalleen laitossa on parempi, että laskee suosista öljyt ulos. Käytin myös nokareen silkonia (tai myös vaseliinia), jotta rullat pysyisivät asennuksen aikana paikallaan. * Jotta paineputken alapää osuisi oikeaan reikään, kun peileillä on vaikea sinne nähdä, käytin rautalankaa suuntaamiseen. Minulla yläpään putki oli aluksi 21mm esillä ja kun löysin reijän, oli se enää 16mm kannesta pystyssä. Kiertämällä putkessa oheista 1.5mm vahvuista "osuuskaupparautalankaa" sain suunistettua oikean reijän suunnan ja paikan, kun nousuputki osoitti noin 20-30mm väärään paikaan. * Oikeanpuoleisen sivuluukun paikalleen laitossa tarvittiin taas rautalankaa asennustyökaluna, vaikka aurauksen kevennysjuttu ei ole käytössä. Laitoin sen luukun kiinni. Piti vivun ohjaama venttiili vetää väliaikaisesti alas ennen luukun sulkemista. * Katkaisuradan vähintään 50x100 rinnakkaiset n. 2m lankut krokotiilitunkin alle on hyvä sitoa keskenään muutamalla poikittaislaudalla nauloineen. * Kun tein yksin, kaukana toisistaan olevat traktorin etu- ja takaosat saa yhteen ilman vääntämisiä pienellä taljalla. Taas sitten pienemmän n. 10cm raon saa kiinni tavallisilla pienemmillä pitkillä pulteilla. Ei ole väliä, vaikka ovat millikierteisiä. ![]() Katkaisukohdan pulttien loppukiristelyä. Oli juuri kesän 2018 30 oC asteen hellejakso, ja hyvin kävi massikan alla makaaminen hiekassa uikkareilla. Aivan sama vaikka olisi maannut hiekkarannalla. Paarmat vain oli kiusana juuri kun oli joku pikkurulla käsissä.PositiivistaOli juuri kesän 2018 30 oC asteen hellejakso, ja hyvin kävi massikan alla makaaminen hiekassa. Aivan sama vaikka olisi maannut hiekkarannalla. Mutta ennen helteellä ruuvaa metsässä, kuin pakkasessa. Ainoa ero oli, että hiekan puhdistamiseen työkaluista ja varsinkin koteloista meni aikaa sekä käsien ja vartalon pesuun sitten jälkikäteen. Kiitokset En ole kysynyt enkä siten myöskään saanut taloudellista hyöyä tavaratoimittajilta projektiin, niin mainittakooon ne kuitenkin: Kiertokanki.com, hydrauliikkapumppu.fi ja paikalliset varaosaliikeet sekä huoltoasemat. Kiitoksia myös nimimerkeille "Lemmy" , "Okaho", "Julle" ja muille hyvistä neuvoista. Yhteenveto Nyt massikan pumppu tai nostolaitteet eivät äännä ja toimivat kuin ajatus. Lisänä uusi 3-tie venttiili ei vuoda ulos öljyä. -Rantasiivouksessa pitää olla vuotamaton peli. 29.7.2018 |