|
Lisää sekalaisia juttujaLisäyksiä 2016 lähtien. Kaikki tämän sivun tapahtumat ovat järven saaressa.
Rantaseparaattori
Puunhalkomista koneella Hakkuuta ja isoja puita Puulato Vesikaivo mökille paljua varten RantaseparaattoriKyseessä on siis ketjuharvakone uusiokäytössä. Niitä käytettiin 70-luvulla yleisesti heinän keräämiseksi kasaan riviin eli luokoon. Oli myös erikseen nimeltään luokoharavakone, mutta se on toinen juttu.![]() Hiekkaranta oli päässyt huonoon kuntoon.Ketjuharavassa voimanulosotosta otettiin ajosuuntaan nähden poikittain olevalle ketjulle pyöritysvoima. Ketjussa oli pitkät jousipiikit heinän keräämiseksi maasta. Mutta ensiksi kuva rannasta ennen käsittelyä ohessa. Kyselin aikoinaan monelta ja masinistifoorumiltakin, että onnistuisiko homma ketjuharavakoneella. Puolet olivat sitä mieltä, että ei onnistu ja on yritetty turpeenseenkin. Piikit heti poikki. Jotkin kannustivat, että onnistuu jos ei ole kiirettä ja on malttia. Ostin sitten ketjuharavakoneen ja lähistön konekaupat tyhjäksi varapiikeistä sekä lähdin varovaisesti projektissa liikkeelle. ![]() Ketjuharavakone uusiokäytössä. Saat kaikkia tämän sivun kuvia suuremmaksi klikkaamalla niitä.Heinän keräämisessä traktorissa on kohtalainen vauhti ja vaihe joku 3 tai 4. Todettiin sitten kokeilemalla, että vaihde pitää olla pienin ykkönen, kierroksia vain 800 RPM, pyöriä säätämällä koko haravakone hiukan vinoon ja hydraulinen työntövarsi on ehdoton. Sillä sitten säädetään ottoa eri tilanteissa. Jos ottaa liikaa, niin kiilahihna alkaa luistamaan. Hyvä murtosulake hommaan.![]() Lopputulos. Kevyempi kasviaines irtoaa ja separoituu, josta viimeistään sade huuhtoo sen veteen. Siitä nimitys rantaseparaattori.Tässähän on vaarana, että mullastetaan taas ajanoloon hiekkaa, kuten kävi peräkuupan tai lanan kanssa vuosikymmenet. Nyt muutaman vuoden kokeilun jälkeen näyttää, että sadevesi hoitaa irtonaisen kasviaineksen poiston, että se ei ehdi muuttua humukseksi. Tämä rantaseparointi onkin hyvä hoitaa vasta ennen sateiden tuloa. Puunhalkomista koneella![]() Halkomakonesysteemi. Pukille voi nostaa yli metrin pituisia puita.Ammattihitsari oli tehnyt itselleen halkomakoneen, jolla tohti painaa jopa 70cm läpimitaltaan olevia oksasiakin koivupöllejä halki. Ainoa ongelma oli, että vuoden 1968 massikassa 165 alkuperäisen pumpun litratuotto oli vielä pieni ja siksi liikkeet hitaita, mutta olipahan työskentely turvallisempaa. Lyhyt video toiminnasta.* Isojen pöllien halkomista, video (12MB).Olisi tarvittu kirveen kanssa kiiloja ja paljon ruista. Hiukan uudemmalla samankokoisella massikalla liikkeet ovat jo nopeampia.Hakkuuta ja isoja puita![]() MF165Multi 186cm pituudella mittatikkuna saaresta ajettujen puiden vieressä. Joissain oli jopa sentin kasvua vuodessa vuosirenkaissa silmämääräisesti katsottuna.Hakkuutimme motolla muutaman hehtaarin aukon ja harvensimme samalla muualla saaressa metsäämme. Ison monitoimikoneen (moto) Ponssen omistaja jalkaantui ja elämänsä metsurihommia tehneenä näytti meikäläiselle harrastemetsurille mallia puunkaadossa aivan näytösluontoisesti. Kuuset oli istutettu vuonna 1960, mutta videoilla olevat taisivat olla ainakin osittain vanhemmpia puita.Videoissa näkyvät kuuset ovat kasvaneet entisessä kaskipellossa saaressa ja ovat siksi huomattavasti korkeampia, kuin Etelä-Pohjanmaalla yleensä. Jotkin puut olivat niin järeitä, että oli parempi kaataa käsin kuin motolla. Sahan laikka jäi sittenkin lyhyeksi. Ohessa korkeiden puiden kaatoja. * Puun kaato sahalla, video (14MB).* Puun kaato sahalla 2, video (16MB).* Ison kuusen kaatoa sahalla, video (9MB).* Ponsse moton hytistä katsottuna kuusen käsittely, video (6MB).En kommentoi videoita, kun kukin metsuritasostaan riippuen näkee videot omalta kantiltaan. Kysyessäni isosta kaatokolosta sain vastauksen, että kaatosuunta on näissä korkeissa isoissa puissa siten paremmin varmistettu.Puulato![]() Puulato.Ostimme valmiina 13 neliön ladon pohjamitoiltaan 3.7m x 3.7m. Lattiaksi käytimme 30 vuotta sisätiloissa varastoitua n. 70mm x 170mm haapalankkua. Kun ladolla oli kiire tulevia puita varten, laitoimme siihen peltikaton. Pyörröhirret olivat märkänä vielä painavia, niin niiden raahaaminen oli oma juttunsa. Siihen käytettiin kuvassa näkyvää lauttaa.![]() Pontoonilauttaa käytettiin puiden tuomisessa saareen.Aivan mukavaa oli sillä ajella hissunkissun ja samalla muistella omia muutamia hinaajakokemuksiani.![]() Vahvasta lankusta tehty lattia kuin kirkossa.Itseasiassa lattialankut ovat 3x6 tuuman vahvoja haapalankkuja (75mm x 160mm) kaadettu joskus 1982. Kuivattu vanhanajan oppien Fiskarisen alakerrassa hitaasti ja senajan tiedon mukaisesti. Jos katto ei vuoda, niin lankut ketävät satoja vuosia, vieläpä useita sellaisia.Vesikaivo mökille paljua varten![]() Kaivetun kaivon renkaat ennen renkaiden sivustojen täyttöä. Laitamme vielä lisää renkaita, kun kaivo oli kaivettu kunnon syväksi.Mökin uudessa paljussamme sitten syntyneelle levälle ja humukselle piti tehdä jotain. Pisti miettimään veden laatu yleensänkin saunan kiukaille ja paljuun.Aikaisemmin on pärjätty 60-vuotta aivan suoraa järvivedestä. Mietimme jo vesikaivon tekoa pojan kevyellä kaivurilla tai massikan kivikoukulla peräkuupulla avustaen. Onneksemme nyt naapureissa teki töitä kaivinkoneyrittäjä hänen lautallaan tuodulla isompipainoisella kaivinkoneella. Kun olin sitten vain kaivonteossa apumies, kertaan hänen kymmeniä kaivoja kaivaneen tärkeimmät ohjeet: - Älä sitten seiso kaivon pohjalla reunojen lähellä, ne kun voivat valua päälle ja jäät alle. Seiso aina keskellä. - Meidän pitää nyt toimia nopeasti kaivuun jälkeen ensimmäisten renkaiden kanssa, ennenkuin vesi tulee sisälle. - Sais olla kyllä kypärä päässä, yläältä tullut kivi käy kipeästi. - Tietysti yli 700kg renkaiden kuorman alla ei ole kukaan. Oli siinä monta muutakin juttua aivan jo masinistillekin ja oli hieno kokemus kaivonteosta. Antoi syvällisyyttä aikoinaan lapiolla syvempien vesikaivojen tekijöille, kuten kerroin kaivon teosta käsipelillä. Jo mökin vesikaivon teossa sai hypätä moneen kertaan pohjalta ja ylös, vaikka olisi kunnon kaivinkone mukana. 22.10.2018 |